SakariRajamaki

Maahanmuutossa ei ole mitään järkeä

Uuden Suomen blogeissa, jotka käsittelevät maahanmuuttoa minua vaivaa sellainen asia, että ne keskittyvät lähinnä leimaamaan maahanmuuttokriittiset, myös maahanmuuttokriittiset käyttävät leimakirvestä aseenaan, mutta eivät lähes samassa suhteessa kuin suvaitsevaiset.

Siksi ajattelin kirjoittaa kirjoituksen, joka käsittelee vain maahanmuuttoa. Omasta mielestäni Suomeen ei juuri tarvittaisi maahanmuuttajia. Minusta tämä asia hyvin yksinkertainen, koska A: Valtiolla ei ole varaa elättää heitä B: Heille ei ole töitä C: Lisäksi vielä maahanmuutto aiheuttaa sosiaallisia ongelmia.

Kohta A: Ei ole varaa

Minusta tän näkee jo valtion velastakin ettei ole varaa, kun kerran velkaa on noin 90 miljardia ja valtion alijäämä oli vuonna 2011 seitsemän miljardia euroa. Miten valtiolla ei ole resursseja huolehtia edes omista kansalaisistaan(Tällä tarkoitan vanhustenhoidon huonoa tilaa) on varaa ottaa vastaan tuhansittain elintasopakolaisia? Minun puolestani voidaan ottaa Geneven pakolaissopimuksen mukaan vain ne  pakolaiset, jotka oikeasti pakenevat kotimaastaan  kielestä, ihonväristä, uskonnosta tai vakaumuksesta
johtuvaa vainoa. Nykyisistä pakolaisista suurin osa pakenee kotimaidensa yleisiä olosuhteita kuten köyhyyttä ja konflikteja. Tämä määrä ei rasittaisi taloutta merkittävästi.

Mun mielestäni tämä asia, ettei Suomella ole juuri varaa elättää maahanmuuttajia on niin selkeä, ettei sitä ole syytä käsitellä enempää, tämän jo luulisi tyhmemmänkin ymmärtävän.

Kohta B: Ei ole töitä

Tämä asia ei ole ole niin selkeä, koska eri medioissa on ollut useasti kirjoituksia työvoimapulasta, tai ainakin nurkan takana väijyvästä työvoimapulasta. Mun mielestäni puheet työvoimapulasta on helposti osoitettavissa pötypuheiksi, esimerkiksi tällä kirjoituksella.  http://fi-lib.blogspot.fi/2009/11/tyovoimapulaa-ei-tule-koskaan.html
Jos koulutusta nopeutetaan,eläkeikää nostetaan,valtion suojatyöpaikkoja lakkautetaan, lasketaan vielä TODELLINEN työttömyys http://mariatolppanen.blogaaja.fi/puoli-miljoonaa-vailla-tyota/ halutessaan saadaan, vaikka miljoonan ihmisen työreservi aikaan.

Kun puhutaan siitä, että Suomi tarvitsisi paljon maahanmuuttajia tätä perustellaan sillä, että pitäisi saada kokoajan huononeva huoltosuhde kuntoon. Tässä on kuitenkin pari ongelmaa. Ensinnäkin nykyisten maahanmuuttajien työttömyys on kolminkertainen verrattuna kantaväestöön. Toiseksi huoltosuhde parenee tuplasti paremmin niin, että muiden "elätettävä" kansalainen siirtyy itse "elättäjien" joukkoon tuottavaan työhön yksityisellesektorille, edellä kuvailemieni esimerkkien mukaisesti, kuin sillä että "elättäjä" tulee ulkopuolelta ja tuo vielä monesti muita "elätettäviä" mukanaan. Lisäksi teknologian kehittyminen vähentää työpaikkojen määrää kokoajan, ja tietysti ongelmana on myös se, että työpaikat ovat kokoajan karkaamasta Suomesta.

Kun puhutaan työperäisestä maahanmuutosta, on syytä muistaa, että oikeistopuolueiden ja elinkeinoelämän tavoitteena on luoda Suomeen kahdet työmarkkinat eli halpatyömarkkinat. Tässä Kari Rajamäki saarnaa Kataiselle siitä  http://www.youtube.com/watch?v=WIms5eS5sHk. Kari Rajamäen väitteet todella pitävät paikkansa, sillä ole netin välityksellä löytänyt vaikka kuinka paljon näyttöä niille, niitä ole koonnut tänne http://sakarirajamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/86576-harmaan-talouden-torjunnasta-puuttuu-poliittista-tahtoa. On aivan selvää että tahot, jotka haluavat luoda Suomeen halpatyömarkkinat puhuvat mielellään työvoimapulasta.

Kohta C: Maahanmuutto aiheuttaa sosiaallisia ongelmia

Ongelmia aiheuttaa lähinnä humaanitaarinen maahanmuutto. Tämän tapaisia ongelmia syntyy, kun ei ihmisillä ole mitään järkevää tekemistä.  http://www.youtube.com/watch?v=y-SowWl_Oyk ja http://www.youtube.com/watch?v=XNDvoa2ABNQ Uutiset myös Ranskasta ja Britanniasta kertovat samansuuntaisista ongelmista, eikä Euroopassa ole nykyään oikein töitäkään tarjolla kielitaidottomille ja kouluttamattomille pakolaisille.  


Omasta mielestäni maahanmuuton vastustaminen perustuu yleensä vain terveen maalaisjärjen käyttöön, kun taas maahanmuuton kannattaminen lähinnä huru-ukkojen horinoihin  http://www.youtube.com/watch?v=1H4byTP1q9s

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän SakariRajamaki kuva
Sakari Rajamäki

Olen kirjoittanut tän kirjoituksen aikaisemminkin, silloin ylläpito poisti sen. Muokkasin edellistä kirjoitusta sen verran, ettei nyt tässä kirjoituksessa pitäisi olla mitään mikä viittaa vähääkään rasismiin tai muukalaisvihaan.

Käyttäjän ReijoPaunonen kuva
Reijo Paunonen

Hyvin argumentoitu kirjoitus.
Jatkoon.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Hyvää rasismin vastaista päivää kirjoittajallekin. Hyvin tuo meni. Ei huomauttamista.

Minunkin mielestäni siinä maahanmuutossa mitä tarkoitat ei ole mitään järkeä. Syystä että sodissa ja niistä aiheutuvissa humanitaarisissa kriiseissä ei ole mitään järkeä. Loppu onkin sitä mihin Suomi joutuu, kansainvälisten sopimustensa takia ja korkean elintason - vieläkin - varakkaana maana.

Silloin kun Neuvostoliitto kaatui 90-luvulla, meillä ei ollut mahdollista ottaa vastaan sitä vyöryä mikä olisi aiheutunut silloisella maailman jyrkimmällä rajalla, elintason suhteen. Tosin Venäjällä ei paljoa sodittu, ihmisiä kuoli nälkään, tai toistensa ampumina muuten vain.

Toistaiseksi, näin henkilökohtaisesti, olen pärjännyt hyvin maahanmuuttajien kanssa. Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Elellään.

Käyttäjän SakariRajamaki kuva
Sakari Rajamäki

Antti Alfthan tiesitkö että vain murto-osa niistä pakolaisista, jotka Suomeen saapuvat täyttävät ne pakolaisen kriteerit joihin Suomi on kansainvälisesti sitoutunut. Pakolaisten auttaminen pakolaisleireillä on kymmeniä kertoja tehokkaampaa, kuin ottaa niitä tänne.

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Työperäistä maahanmuuttoa perustellaan työvoimapulalla, unohdetaan vain mainita että työvoimapulan arvellaan iskevän parin seuraavan vuosikymmenen aikana ja unohdetaan mainita millä tuhannet viimeiset rahansa Suomeen muuttamiseen käyttäneet ihmiset tulevat elämään sillä välin.

Suuri ulkoperäisten työntekijöiden reservi kuulostaa hyvältä paperilla pitkän ajanjakson suunnitelmia tehdessä mutta siihen sisältyy uskomaton määrä käytännönongelmia joita kukaan ei halua ajatella.

Suomella on eettinen velvollisuus ottaa vastaan humanitäärisiä pakolaisia hätääkärsiviltä alueilta mutta meillä on myös eettinen velvollisuus pitää huolta jo täällä olevista, niin syntyperäisistä kuin maahanmuuttajistakin.

Nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa kuvastaa myös se että jopa tänne muualta muuttaneet ovat alkaneet ilmaista huolensa sen tilasta sillä työperäisen maahanmuuton "liikatarjonta" vaarantaa myös heidän toimeentulonsa.

Arre Kougappi

Sakari, hyvä ja selkeä kirjoitus, kannatan!

Harri Lahtinen

Maahanmuutossa kuten esim. Kanadassa on järkeä, eli otetaan kolutettua väkeä sellaisiin aloihin joissa on työvoimapulaa, ongelma on humanitaarinen maahanmuutto koska suurinosa heistä tulee muslimimaista ja muslimimaista tulleet ovat kotoutuneet kaikista maahanmuutjista huonoiten länsi-ja pohjois Eurooppaan.

Juhani Piironen

Tämä oli hyvä kirjoitus. Monet taloustieteilijätkin sortuvan yleistämään maahanmuuton hyviä puolia ja täysin unohtavat ne huonot puolet.

On hömöä puhua maahanmuutosta yhtenä isona kokonaisuutena, kuten monet utopistit puhuvat.

Pitäisi alkaa puhumaan siitä mitä oikeasti tarvitsemme, jos tarvitsemme.

Tarvitsemme oikeasti hyvin, hyvin korkeasti koulutettuja maahanmuuttajia. Ihmisiä, joiden koulutuksen on jokin muu maa maksanut.

Ei ole juurikaan järkeä ottaa tänne ihmisiä, jotka itse koulutamme veroveroin. Tämän saman lopputuloksen saisimme silloin, jos kouluttaisimme suomalsien verovaroin. Lisäksi se koulutettu suomalainen olisi sitten pois mahdollisten syrjäytyjien joukosta. Eli hyöty olisi kaksinkertainen.

Tällaiset yleislauseet "tarvitsemme maahanmuuttajia" ovat yhtä hyviä, kuin tarvitsemme räntäsadetta. Monille ei tule heti mieleen miksi tarvitsemme räntäsadetta. Joskus saatamme sitäkin tarvita vesitilanteen parantamiseksi.

Käyttäjän SakariRajamaki kuva
Sakari Rajamäki

Sellaiset maahanmuuttajat hyödyttävät valtiota ainoastaan, jos he työskentelevät sellaisessa työpaikassa jossa ei olisi ollut tarjolla Suomalaista työntekiää.

Sen sijaan ulkomaalaiset työntekiät, jotka vievät jonkun Suomalaisen työt ei ole valtion taloudelle muuta kuin haittaa. Ainakin rakennusalalla on sellaisia töntekiöitä löytyy, jos jo pelkästään rakennusliiton kassan jäsenistä 13 000 eli 21 prossaa on työttöminä http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=rakennuslan%... Ja ulkomaalisia työntekiöitä on Suomessa noin 30 000 ja muistetaan vielä että esim. Olkiluodon työmaalla vain harva ulkomaalainen työntekiä saa TESSIN mukaista palkkaa http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=anna%20kontu... tietysti tämä on yleistä myös muilla työmailla. On selvää että osa tästä harmaasta työvoimasta vie työt Suomalaisilta rakennusmiehiltä.

Käyttäjän SakariRajamaki kuva
Sakari Rajamäki

Sellainen politiikka parantaisi tuplasti enemmän houltosuhdettakin, jolla työllistettäisiin niitä puolta miljoonaa Suomalaista http://mariatolppanen.blogaaja.fi/puoli-miljoonaa-...
jotka ovat tällä hetkellä työttöminä. Esim. jos irtisanomissuojaa heikennettäisiin, niin yritykset uskoltaisivat palkata huomattavasti enemmän työntekiöitä, koska tietäisivät että tarpeenvaatiessa heistä pääsisi myös eroon, mutta tälläinen ehdotus ei mene ihan helposti läpi, koska jos joku tätä ehdottaa, niin rutinaa alkaa tietysti kuulua joka suunnasta.

Maahanmuuttajien viisi yleisintä ammattia ovat siivooja, myyjä, moottoriajoneuvon kuljettaja, tarjoilija ja rakennustyöntekijä. Eli ei valtaosa täällä työskentelivista mamuista ole mitään huippuosaajia. Aika vaikea kuvitella ettei Suomalaisista työttömistä olisi noihin töihin, jos vaikka miettii omaa alaani rakennusalaa. 80-luvun lopulla oli Suomessa hurveä rakennus buumi, siitä huolimatta hommat saatiin tehtyä, vaikkei Suomessa tuolloin juuri ulkomaalaisia rakentajia ollut, kun otetaan vielä huomioon että tuolloin yhdella rakkennuksella oli miehiä kuin muurahaisia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset