SakariRajamaki

Rehellisen maahanmuuttajankin kannattaa äänestää perussuomalaisia

Kävin viikonloppuna mielenkiintoisen keskustelun vanhemman rouvan kanssa. Hänen marokkolainen miehensä työskenteli rakennuksella ja kävi ilmi, että hän oli harmissaan siitä, että virolaiset ja venäläiset komennusmiehet polkevat siellä palkkoja. Yritin selittää hänelle kyse ei ole vain komennusmiehistä, vaan siitä, että tänne muuttaa ihmisiä massoittain maista, joiden elintaso on selvästi Suomea heikompi, tämän johdosta he suostuvat työskentelemään paljon halvemmalla. Viesti vaikutti menevän rouvalle perille, toivottavasti ihmiset alkaisivat täälläkin pikkuhiljaa heräilemään.

Persut vastustavat sitä, että Suomi toimii koko Euroopan työvoimatoimistona(työvoiman vapaa liikkuvuus), toisin kuin muut puolueet. Persut vastustavat varsinkin sitä, että Suomesta tehtäisiin koko maailman työvoimatoimisto, toisin kun valtaosa muista puolueista. Edes työväestön puolueina tunnetut vasemmistopuolueet eivät suhtaudu työperäiseen maahanmuuttoon yhtä kriittisesti, kuin persut.

Olenkin ihmetellyt miksi vasemmistopuolueet eivät vastusta työvoiman vapaata liikkuvuutta ja osa vasemmistopoliitikoista haluaisi avata jopa tarveharkinnan. Kun olen eurovaalikopeilla asiaa tiedustellut yleinen vastaus on ollut, että palkkadumppauksen voi estää pelkästään työehtojen valvontaa kiristämällä. Myös keskustelija Jorma Myyryläinen esitti samanlaisia ajatuksia edellisen blogini kommenttiosiossa. Tämä näyttää olevan aika yleinen ajatus, siksi sitä täytyy komentoida muutamalla lauseella.

Kaikkissa julkisuuten tulleissa 2-3 euron alipakkauksissa uhrina on ollut maahanmuuttaja. Tästäkin näkee, että kyse on maahanmuuttokysymys. Entä jos työnantaja maksaa TESSIN mukaista palkkaa, mutta tilipäivänä työntekijä kävelee pakkiautomaatille ja nostaa osan summasta takaisin työnantajalle, miten valvot tälläistä toimintaa? Viimeaikoina julkitulleet ulkomaalaisen työvoiman hyväksikäyttö tapaukset ovat osoittaneet, että niihin on vaikea puuttua valvonnalla, koska:

"Nepalilaisten ravintoloiden ongelmat eivät ole juuri tulleet ilmi viranomaistarkastuksissa. Aluehallintovirasto toteaa HS:lle, että ravintoloiden paperit ovat usein kunnossa, eivätkä työntekijät uskalla puhua ongelmista.

Työntekijälle saatetaan maksaa tavanomaisen näköisesti palkkaa, joka kuitenkin menee tilille, joka on ravintolan omistajan tai tämän lähipiirin hallinnassa"

Ja hoiva-alalla on tälläisiä ongelmia:

"-Jos työehtosopimukseen saadaan joku parannus, he keksivät jonkun uuden jutun ja se leviää kartellityyliin.

Esimerkki viime ajoilta on, että osa-aikaisille työntekijöille, jotka tekevät määrätyn rajan alle tunteja viikossa, ei kuuluisi työterveyshuolto.

–Se on lainvastaista. Tämän ne ovat nyt keksineet. Aina tulee jotain uusia, kun on työvoimavaltainen ala. Tähän tämä on johtanut. "

Käytin otsikossa sanaa rehellisen, koska törkeisiin rikoksiin syyllistyneet maahamuuttajat persut haluaa karkoittaa. Persut halavat palauttaa takaisin myös ne pakolaiset, jotka eivät enää tarvitse suojaa, koska olosuhteet heidän kotimaissaan ovat muuttuneet. Koko pakolaisuuden ideanahan on, että kun olosuhteet lähtömaassa on muuttuneet turvalliseksi henkilön kuuluu palata sinne takaisin. Tästä on syytä muistuttaa, koska muut puolueet eivät ole vaatineet kotimaissaan lomailevien pakolaisten palauttamista. 

Kirjoitin jo vuosia siitä, miten vastuullinen maahanmuuttopolitiikka vähentää myös maahanmuuttajiin kohdistunutta rasismia. Jos irakilaisten tekemät raiskaukset kuusinkertaistuivat pakolaisvyöryn jälkeen, eivätkä silloin tulleet turvapaikanhakijat muutenkaan esintyneet edukseen, niin onko joku ihme jos ennakkoluulot irakilaisia kohtaan kasvavat? Jos vuonna 2015 oltaisiin tehty muutakin kuin puusimäisesti vain hoettu kansainvälisiä sopimuksia tilanne olisi täysin toinen. Oltaisiin voitu tehtä ihan hyvin kuten Ranska, joka palautti turvapaikanhakijat takaisin Italiaan jo heti rajalta.

Joku tulee varmasti kommenttiosioon kertomaan, että Suomihan tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa. Niin tarvitseekin, mutta vain sellaista joka ei korvaa suomalaista työvoimaa ja tästä ei ole kyse työvoiman vapaassa liikkuvuudessa, eikä tarveharkinan poistamisessa. Ongelma on myös, että monet työllistyneenkin maahanmuuttajan nettotulonsiirrot ovat negatiivisia. Töissä käyvät somalit ja irakilaisten vaikutus yhteiskunnalle on noin tuhat euroa negatiivinen vuodessa. Jos sellaiseen työpaikkaan, jossa nämä somalit tai irakilaiset työskentelevät ottaisi joku työtön suomalainen yhteiskunta voittaisi siinä 8000 tuhatta euroa, koska työttömänä olessaan siitä suomalaisesta koituisi noin 9000 euron vuotuinen kustannus. Jos taas tälläiseen yhteiskunnalla tappiolliseen työpaikkaan haalittaisiin tekijä rajojen ulkopuolelta kuluja ei tulisi pelkästään nettotulonsiirroista, vaan myös siitä, että hän lähettesi täältä rahalähetyksiä kotimaahansa. Tämän takia olisi tärkeä yrittää löytää avoimeen työpaikkaan tekijä ensin rajojen sisäpuolelta, jos sellaista ei löydy, niin vasta sitten suunnata katse rajojen ulkopuolelle.


Ps. Jostain syystä en saanut kaikkia lähteitä upotettua niitä koskevien sanojen sisälle, siksi lisään ne tähän loppuun:

http://sakarirajamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/211463-vastuullinen-maaha...

https://www.suomenuutiset.fi/suomen-perusta-halpatyovoima-tulee-kalliiksi/


https://yle.fi/uutiset/3-10277674

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

12Suosittele

12 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (44 kommenttia)

Käyttäjän SakariRajamaki kuva
Sakari Rajamäki

Tuli vielä mieleen, vaikka TESSEJÄ noudattettaisiinkin maahanmuuttajien kohdalla polkevat ne palkkoja siitä huolimatta. Monilla aloilla palkat ovat yleisesti paljon korkeammat kuin TESSIEN minimit, mutta massamaahanmuutto lisää työntarjontaa, joka taas laskee palkkoja. Suomessa monesta työssäkäyvästikin on on enemmän kuluja kuin tuloja, joten tuskin siitä olisi taloudelle jos palkat vähän nousisivat ja useammasta tulisi yhteiskunnalle nettomaksaja. Lisäks palkkojen noususussa olisi sekin hyvä puoli, että se lisäisi suomalaisten ostovoimaa.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Tässä taannoin kun Vasemmistoliitto oli hyväksynyt tarveharkinnan poistamisen ja Anna Kontula sitä mainosteli fasessa. Kävin moikkaamassa ja jätin kommentin: "Vasemmisto on alkanut ajamaan oikeistolaista politiikka".

Loppu onkin kuten arvata saattaa: Epämääristä mölinää :D

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio

Marokkolainen valittaa kun virolaiset polkee palkkoja ? Kummatkohan suostuu halvemmal tekee ?

Vain kehityksen kulussa eteenpääin itsekin itse kukin menemäl selviää tässä todellisuudessa ...

Käyttäjän KaukoAalto kuva
Kauko Aalto

Suomi ei tarvitse minkäänlaista maahanmuuttoa. Yhteiskunta on kehittynyt sille asteelle, että kaikki toimet voidaan hoitaa tällä väestöllä ja pitkälle kehittyneellä automaatiolla. Baltit ja esim. puolalaiset voivat työskennellä suomalaisia pienemmällä palkalla, koska saavat ”ektsrana” kotimaahansa suomalaisen tason lapsilisät, kotihoitotuet, todennäköisesti myös asumistukea. Täällä työskennellessään heillä ei ole mitään elämiseensä kohdistuvia kustannuksia. Tämä on kommunismia sen todellisessa ja raadollisessa merkityksessä, se on myös käsittämätöntä idiotismia.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Täällä työskennellessään heillä ei ole mitään elämiseensä kohdistuvia kustannuksia."

Sama kustannustaso heillekin Suomessa vallitsee kuin kaikille muille. Toki heidänkin pitää asua ja syödä, viettää vapaa-aikaansa y.m.

Käyttäjän KaukoAalto kuva
Kauko Aalto

No jaa se pieni palkka kyllä niihin elinkustannuksiin riittää – lisukkeena on kotimaasta rahdatut eväät – todellinen ansio menee suomalaisen sosiaaliturvan siirtämisellä kotimaahan perheen toimeentuloon. Eivät he muuten tekisi veronalaista työtä, pimeän puolelle se menisi jollei työntekoa valtion toimesta tuettaisi. Suomen valtio ei heidän verotuloistaan hyödy yhtään mitään, kyllä tässä on kysymys teollisuuden tukemisesta.

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio Vastaus kommenttiin #9

Pääasia miksi Suomessa elämäänsä rakentava häviää balteille ja Venäläisille . On ostovoima taso Suhteessa Suomes maksettuun palkkaan kunkin kotimaassa .

Nurmijärvel omakotitalo 300k€ . Uzbekistanissa ehkä vähän halvempi . Tai Romaniassa ... Autoveroikaan ei ole muissa maissa . Yli 2000€ kaliimmat vuosittaiset vakuutus ja dieselverot esim jossain bmw4litan maasturis Suomes kuin muuhal .

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio Vastaus kommenttiin #11

Mua kirvelee jo etukäteen selkänahkaa ne Kipeät lisä veroruoskan iskut joita on tulossa kun Rinne&Lianderssonin kans pääsee vauhtiin .

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

"Jos vuonna 2015 oltaisiin tehty muutakin kuin puusimäisesti vain hoettu kansainvälisiä sopimuksia tilanne olisi täysin toinen."

Eikö maahanmuuttajan silloin kannata välttää äänestämästä sellaisia puusilmiä, jotka olivat pahimman kriisin aikaan 2015 hallituksessa päättämässä noista asioista?

Käyttäjän SakariRajamaki kuva
Sakari Rajamäki

Eihän persut ole sama puolue sen jälkeen kun Halla-ahosta tuli puheenjohtaja, niinhän kaikki sanoo. Jyväskylän kokouksessa koko puoluejohto laitettiin uusiksi. Nykyisestä johdosta ainkin Halla-aho ja Huhtasaari vaativat vuonna 2015 turvapaikanhakijoiden palauttamista takaisin Ruotsiin.

Muuten kaikki muut puolueet ovat edelleen mitään sitä mieltä, ettei vuonna 2015 turvapaikanhakijoita ei olisi voitu palauttaa takaisin Ruotsiin, koska kansainväliset sopimukset..

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio

No mites persulainen toimii jos haluu ostaa talon ?

Jos talo on 200 000€ Suomalainen firma tekee ja 100 000€ jos virosta talo&tekijät .

Hinta ratkaisee ja raha ratkaisee joka ikinen päivä yksilötasolkin . Joka hetki .

Siksi kehityksen , koulutuksen jne kulus on pysyttyvä mukana . Eikä jäähä määkimään asemalle , silloin häviää pitkäs juoksus .

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Edes työväestön puolueina tunnetut vasemmistopuolueet eivät suhtaudu työperäiseen maahanmuuttoon yhtä kriittisesti, kuin persut."

Ainakin Halla-aho on korostanut, että persut eivät suhtaudu negatiivisesti työperäiseen maahanmuuttoon vaan sellaiseen, jota hän nimittää "haittamaahanmuutoksi" tarkoittaen sosiaaliturvan varassa eläviä.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Kuikka, Persujen kannattajista suurin osa niputtaa palkanpolkijat haitallisiksi maahanmuuttajiksi.

Käyttäjän SakariRajamaki kuva
Sakari Rajamäki

Ei vaan Halla-aho on korostanut, ettei hän suhtaudu negatiivisesti maahanmuuttoon, jonka taloudellinen vaikutus Suomelle on neutraali tai positiivinen, tähän ryhmään ei kuuluu lähelläkkään kaikki työperäisetkään maahanmuuttajat Halla-ahonkaan mukaan.

Kuikka ei ole ilmeisesti kuunnellut Halla-ahon puheita? Hän on usein ottanut puheissaan esiin halpatyövoiman negatiivisen vaikutuksen Suomen taloudelle. Suomen perustakin on tehnyt tutmuksen miten kalliiksi halpatyövoi Suomelle tulee.

https://www.suomenperusta.fi/content/uploads/2018/10/Kuinka-kalliiksi-halpatyövoima-tulee-pdf.pdf

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio

Sikäli perussuomalaisten kannatuksen luulis olevan 35% jos suhteuttaa usblogien blogi kirjoitus ahkeruuteen .

Jatkuva vääntö pitää mielen virkeenä :)

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Mä olen ihmetellyt sitä että kun firma lähettää muutaman kuukauden työkeikalle esim Saksaan tai Ranskaan niin maksetaanko silloin Suomen tai kohdemaan tes:n mukaista palkkaa. Ja miksi verot maksetaan Suomeen, eikös ne pitäisi maksaa sinne missä työ tehdään. Oudointa noista tuloista on maksaa kunnallisveroa koska samaan aikaan on täysin kunnallisten palvelujen tavoittamattomissa.
Nämä kysymykset pitää kuitenkin ratkaista unionissa koska Suomi ei siihen omalla päätöksenteollaan yksin pysty.

Toisaalta aion kyllä rempoissa käyttää balttifirmoja jatkossakin koska on niistä hyviä kokemuksia. Noiden firmojen ansiosta on tullut teetettyä paljon sellaista työtä mikä muuten olisi jäänyt kokonaan tekemättä.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Tomille sanon, että otapas käteesi Suomen eri maiden kanssa solmimat verosopimukset ja jätä tulojen verottamiskohdevaltion pohtiminen sikseen. Jotta tämä sopimusten lukeminen helpottuu, niin tässä linkki josta voit aloittaa.

https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-ha...

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

# 13

Tuonhan myötä kaikenlainen kitinä ulkomaisten firmojen toiminnasta Suomessa voidaan lopettaa.
Blogisti tuli vielä väittäneeksi että Suomi toimii koko Euroopan työvoimatoimistona mikä on tietenkin epätosi väite. Se on aina ikävää meille kaikille kun näkee suomalaisen osoittautuvan epärehelliseksi.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #14

Jaahas, et kuitenkaan suvaitse millään tavoin kumoamaan, siis perustellen, miten Suomi ei ole osaltaan Euroopan työvoimatoimisto. Eikös työvoiman vapaa liikkuvuuv ole päivän sana ja direktiivien suosiollisella avustuksella myös jotkut sosiaaliturvaetuudet kuuluvat työtekovaltion maksettaviksi edellyttäen tulojen tulevan täällä verotettavaksi tuloksi (valvotaankohan tuotakaan?).

Tomi on hyvä ja esittää puuttuvat perustelut sille ettei Suomi olisi koko Euroopan työvoimatoimistona.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #32

Olisi ehkä parempi lähteä blogistin "perustelusta", vapaa liikkuvuus. Se ei tee mistään maasta työvoimatoimistoa, että ihmisillä on oikeus tehdä töitä valitsemassaan maassa. Turha tässä on lähteä todistamaan yksisarvista olemattomaksi.

Käyttäjän SakariRajamaki kuva
Sakari Rajamäki Vastaus kommenttiin #35

Max, blogissani toin esille, että tarkoitain koko Euroopan työvoimatoimistolla työman vapaataa liikkuvuutta. Olennaista on päästäänkö me yhteisymmärrykseen siitä miten se toimii kaikki muu on vain turhaa saivartelua. Oletko esimerkiksi erimieltä siitä, mitä Sirpa kirjoitti ylempänä työvoiman vapaasta liikkuvuudesta omaa kommenttiinsa?

Lisäisin vielä, että Eu ja ETA alueelta tulevalta henkilöllä on aivan samat oikeudet hakea työtä Suomesta, kuin suomalaisellakin työntekijällä, jos me näistä asioista päästä yhteisymmärrykseen, niin seuraavaksi voidaan lähteä keskustelemaan onko työvoiman vapaa likkuvuus huono ja vai hyvä asia.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #39

Turha meidän on keskustella mistään, ennen kuin selvität mitä tarkoitat työvoimatoimistolla. Miksi juuri Suomi on Euroopan työvoimatoimisto, eikä Ruotsi tai Norja? Niissä muuten on paljon enemmän ulkolaisia töissäkin. Kuten totesin, oikeus valita missä työtään tekee, ei tee mistään maasta työvoimatoimistoa.

Käyttäjän SakariRajamaki kuva
Sakari Rajamäki Vastaus kommenttiin #40

Niin on ja Britanniassakin on enemmän maahanmuuttajia töissä, kuin Suomessa ja työvoiman vapaa liikkuvuus oli yksi keskeisistä syistä miksi Britit äänestivät eroamisen puolesta, eli se on ongelmallista jos toimitaan koko Euroopan työvoimatoimistona.
Ei olisi lainkaan, niin ongelmallista jos maissa olisi suunnilleen sama elintaso, mutta Itä-Euroopasta tullaaan sankoin joukoin Länsi-Eurooppaan, mutta liikennetta töisinpäin ei juuri ole.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #41

Edelleenkään et selitä mikä tekee Suomesta koko Euroopan työvoimatoimiston? Se, että Englannissa on miljoonia ulkolaisia töissä heikentää argumenttiasi, ei vahvista sitä. Ei kai Suomi heitä sinne töihin järjestänyt?

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #42

Max, aivan kuin et ymmärtäisi mitä tuolla sanonnalla Sakari R. tarkoittaa. Tottamaar Suomella on yksi työvoimatoimisto muiden jäsenmaiden joukossa jota voivat jäsenmaiden kansalaiset käyttää vapaasti. Saivartelet. :D

Ps. jotta et jatkaisi saivarteluasi, niin tietenkin tarkoitan työvoimatoimiston palvelujen käyttämistä hyväkseen.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #43

Nyt en ainakaan ymmärrä mistä on kyse. En todellakaan uskonut että kyse olisi tosiasiallisista TE-toimiston palveluista. Et voi olla tosissasi? Siitäkö kenkä puristaa?

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Mikä seuraus olisi työehtosopimuksen palkkatason poikkeamisesta, jos se tehtäisiin rangaistavaksi? Mikä seuraus olisi minipalkkaa koskevasta laista?

Niistä seuraisi se, että suomalainen yritys tekisi esimerkiksi puolalaisen yrityksen kanssa sopimuksen jostain kohteesta. Työvoima lähetettäisiin Puolasta Suomeen alle 183:ksi päiväksi (OECD-mallin verosopimus), eikä palkan osalta Suomessa voisi soveltaa mitään säännöstä. Tätähän tapahtuu koko ajan. Kyllä sellunkeittoonkin voidaan tehdä tällainen järjestely ja vaihtaa miehitys puolivuosittain. Eivät siinä sitovat tessit tai minimipalkkalaki paljon painaisi.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Niin, markkinoista on yleisesti ottaen mahdotonta ottaa "niskalenkkiä", kuten Katainen aikoinaan yritti hehkuttaa.

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio

Sellunkeittoon ja moneen työhön ei komennusmiehiä noin vain lähetellä .

Robotin voit lähettää vaikka kuuhun suorittaa jotain toimintaa .
Mutta reissuhommista niiin paljon kokemusta . Voin väittää Jotta kotoa käsin päivittäin kulkeva jolla harrastukset , tyttöystävät , perheet , ystäväpiirit jne liepeil . On laadukkaampi ja vastuullisempi työntekijä .

Kaveri työnjohtajana raksal just mietti mitäs järkeä kun ekaksi tulee vuokrafirma pomo ylväänä . Sit vuokrafirman työnjohtaja/tulkki . Sit kielimuuril varustettu työntekijä alimmal oksal jollain työperäisel oleskeluluval kilvoittelee .

Niinku jos järjissään olevan yhden Suomalaisen ottas niin kaks syöttöporsasta ja kielimuuri olis pois :)
Aina ei säästä vaikka halval saa muka ..

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

”Sellunkeittoon ja moneen työhön ei komennusmiehiä noin vain lähetellä .”

Miksi ei? Tarkoitatko työn vaativuutta, koska lainsäädäntö ei sille ole esteenä?

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio Vastaus kommenttiin #19

Työnlaatu . Varmuus .Koulutetut työntekijät jne eivät ole itsestään selvyys . Vastuuvakuutuksia ei myydä kaikille jne.

Miksiköhän edes Suomes kannattaa mitään sellutehdasta pyörittää. Onhan puita muuallakin maailmas joissa "halpaatyövoimaa" .

Tämä meidän erittäin korkea elintaso maailman mittakaavassa ei ole myöskään itsestään selvyys .

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #22

No, löytyy niitä muitakin aloja. Duunarit ovat aina sahanneet omaa oksaansa poikki. Pönäköitä ”työväenjohtajia” on kyllä hauska naureskella, kun ”nälkä on aina vieraana” ja ”työn orjat nousevat sorron yöstä”.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #22

"Työnlaatu . Varmuus .Koulutetut työntekijät jne"

Sellutehtaiden tuotantoprosessit on valmiiksi ohjelmoituja ja hoituvat automaattisesti. Muutama duunari istuu ohjaamossa silmät lupsahdellen monitorien ääressä, joiden näyttämä filmi ei todellakaan ole Renny Harlinin tapaista. Ylläpitotoiminnassa on enemmän porukkaa, mutta heidän kouluttamisensa on samantapaista kuin siivojan perehdyttäminen työhönsä.

"Miksiköhän edes Suomes kannattaa mitään sellutehdasta pyörittää. Onhan puita muuallakin"

Suomessa on suhteessa enemmän puuta kuin useimmissa muissa paikoissa, jos puhutaan pitkäkuituisesta havupuusta. Tässä on Suomelle myös suhteellinen tuotantoetu siinä mielessä, että juuri mikään suurteollisuuden sektori ei ole samalla tavalla otollinen täkäläisissä olosuhteissa. Tehtaat sijaitsevat raaka-ainelähteiden välittömässä läheisyydessä, usein myös integroituneina omaan paperituotantoon.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Itse asiassa sellunkeitto ei olekaan paras esimerkki, koska siinä ei kovin paljon työvoimaa edes tarvita. Sellutehtaan rakentamisprojektissa sen sijaan kyllä.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #21

Eipä niin, mutta kun se on melko hyvin palkattua, niin kateellisten kiusaksi otin sen. Minkä tahansa rakennusprojektin voi tehdä esittämäni mallin mukaisesti, koska EU-säännöstö mahdollistaa sen.

Jos tässä nyt vouhkataan muutamasta tuhannesta työssä käyvästä vuonna 2015 tulleesta ulkomaalaisesta, niin kyllä tuo esittämäni on suurempi uhka. Kunhan vasemmistohallitus vie yrittämisen edellytykset, niin jostain sen kapitalistinkin pitää rahansa saada. Siitä vaan puolalaisia, bulgarialaisia ja romanialaisia tekemään duunit tuolta sopimuspohjalta.

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio Vastaus kommenttiin #23

Herra on hyvä ja tutustuu olkiluodon ydinvoimalan rakennusprojektiin . Kun halvalla saatiin ulkomaalaisia kuppaamaan .

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #26

Tehän siellä Suomessa päätätte asioista. Älä tule minulle vinkumaan jos asiat menevät pieleen. Tietoni mukaan esimerkiksi siinä uudessa lastensairaalassa eivät vieläkään kaikki osastot ole auki, muutaman vuoden ikäisiä rakennuksia joudutaan purkamaan, jne.

Sinänsä kommenttisi ei kyllä kumoa millään tavoin aikaisempia kommenttejani.

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio Vastaus kommenttiin #27

Mitäs vingut jotta sinun mallil halval saatais . No onko lastensairaalas halvoil komennusmiehil teetetty , häh ???

Voivoi sitä piikkausten määrää mitä tulossa ..

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #29

Enhän minä mitään vingu. Kai siellä kansanvallassa te määräätte tahdin? Vai eikös se oikein toimi?

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio Vastaus kommenttiin #30

Otetaan Japanin malli ja eläkeläiset takas töihin .

Itseasiassa Ruotsin mallin mukaan eläkeläisiltä jotka lorvailee ulkomail , kupaten Suomesta rahaa ulkomail voitas leikata 25% eläkkeistä .

Ruotsin kruunun devalvaatio on tuommoset temput tehnyt nääs .

Kumpikin malli käy minulle yhtäaikaakin oikein hyvin .

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #33

Aika sama minulle, kun kumpikaan ei lainkaan koskisi minuun. Kateus näyttää kasvavan katkeruuden myötä.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #33

Taisit jostain hatusta repäistä, että Jussila olisi kehottanut (halvan) ulkomaisen työvoiman käyttöön? Hänhän vain totesi, ettei TES:t ja minimipalkkasäännökset sellaista estä.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Ei Suomen ongelmia millään tessien sitovuudella tai minimipalkoilla ratkaista.

Käyttäjän mhatakka kuva
Markku Hatakka

Onko tämä realismia Suomessakin ihan lähitulevaisuudessa? Kulttuurien törmäilyjä Englannin koululuokissa. Sky News:n raportti (Miksi aina voit luottaa SkyNews:n uutisiin -laatumerkin uutinen!)

https://news.sky.com/video/culture-clash-in-uk-cla...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset